Tartu terveyteen - Kimppa Kirppiksellä tervyspiste
Kimppa Kirppiksen tiloihin, osoitteeseen Kauppakatu 19 on perustettu Varkauden Urheiluseurat ry:n ja Kanerva-KASTE -hankkeen orastavan yhteistyön turvin
Terveyspiste!
Terveyspiste on paikka, mistä voi saada eväitä elintaparemonttiin. Ideana on tarjota luotettavaa ja helppotajuista tietoa terveydestä ja kannustaa kansalaisia ottamaan vastuu omasta terveydestään.
Varustukseen kuuluvat myös vaaka, verenpainemittari ja mittanauha vyötärönympäryksen mittausta varteen.
- Terveyspisteitä perustetaan paikkoihin, joissa ihmiset muutenkin asioivat ja liikkuvat. ym. Terveyspisteissä ei ole työntekijää. Terveyspisteen seinälle tulevassa infotaulussa kehoitetaan ottamaan esim. terveyskeskuksen työntekijöihin yhteyttä, jos kävijällä on tarvetta henkilökohtaiseen neuvontaan, valistaa Kanerva-KASTE -hankkeen tarkoitusperiä hankekoordinaattori Milja Ojala.
Terveyspisteet, kuten myös Kimppa Kirppiselle sijoitutunut nurkkaus toteutetaan yhteistyössä Kanerva-KASTE-hankkeen (kansansairauksien ehkäisy-hanke) kanssa, joka rahoittaa mm. materiaalin pisteisiin.
Kanerva -KASTE-hanke haastaa ennaltaehkäisyyn mukaan nykyisten toimijoiden lisäksi laajasti mm. kansanterveys-ja potilasjärjestöjä, urheiluseuroja, kunnallisia eri hallinnonalojen toimijoita ja laajasti väestöä.
Lisätietoja:
www.kanervakaste.fi
Voimme saada paljon aikaan välittämällä laajemmin lähimmäisistämme!
Tartu terveyteen-terveisin
Milja Ojala
puh. 044 717 5023
*****************
Piipahda mittaamassa verenpaineesi!
Varkauden Urheiluseurat ry
Hannu Kiminkinen, puheenjohtaja
Kauppakatu 19, 78200 Varkaus
puhelinvaihde 040 868 1111/ Kiminkinen
telefax 017 5526081
hannu.kiminkinen@co.inet.fi
hannu.kiminkinen@varkaudenurheiluseurat.fi
varkauden.urheiluseurat@co.inet.fi
www.varkaudenurheiluseurat.fi