Etusivu
Arkisto
Haku
Järjestön esittelyä
Materiaalipankki
Yhteystietoja
Jäsenyhdistysten kotisivuja
Toimintaa
Är-yyt välittää
Huomionosoitukset
Junnupalsta
Kuvagalleria
Vanhojen kuvien galleria
Linkkeja
Palautelomake
SLU:n verkkolehdet
 




Seurat mukaan kerhotoimintoihin?

Opetushallitus on myöntänyt Varkauden kaupungille 25 000 euron suuruisen avustusmäärärahan koulujen kerhotoiminnan kehittämiseen ja vakiinnuttamiseen. Kerhotoiminnan kohderyhmänä ovat erityisesti syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret.

Muutamia kerhoja on määrärahan turvin jo aloitettu ja uusia on suunnitteilla ensi vuodeksi. Kartoitamme nyt mahdollisia kerho-ohjaajia eri seuroista. Mitä monipuolisempaa toimintaa saisimme järjestetyksi, sitä suuremman ryhmän kerhotoiminta tavoittaisi.

Kaikilla varkautelaisilla seuroilla on nyt mahdollisuus tehdä tunnetuksi omaa lajiaan ja toimintaansa sekä hankkia jäsenilleen ohjauskokemusta korvausta vastaan.

Ohjaajat voivat osallistua toimintaan omien resurssiensa mukaan alkaen kertaluontoisesta käynnistä jatkuvaan toimintaan.

Lisätietoja aiheesta antaa kerhotoiminnan kehittämisen yhteyshenkilönä toimiva Susanna Tikkanen:

Susanna Tikkanen
susanna.tikkanen@varkaus.fi

Ps. Varkauden Urheiluseurat ry:n liikunnallisista Kimppa Kerhoista lisätietoja antaa Minna Asikainen, puh. 040 868 1111 / Asikainen, minna.asikainen@varkaudenurheiluseurat.fi