Vankka suomalainen liikunta- ja urheiluseuraverkosto on vuosien
saatossa rakentunut siten, että seurojen työt hoidetaan pääsääntöisesti talkootyövetoisena. Viimeaikoina seurat
ovat opetelleet myös työllistämään pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria työharjoittelijoita.
Varkaus on ollut kansalaistoimintasektorin työllistämisasioissa maassamme edelläkävijän roolissa. Tämän
on mahdollistanut Varkauden Työvoimatoimiston johtajan ja työvoimaneuvojien avarakatseisuus sekä kaupungin
seurojen ja yhdistysten innostuneisuus työllistämisasioihin.
Varkauden Urheiluseurat ry on 5 vuoden ajan pyörittänyt pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen kohdistuvia
työllistämisprojekteja. Tällä hetkellä ao. toimintoja toteutetaan Är-yyt työllistää projektin nimellä. Vuosien
saatossa järjestö, jäsenseurat ja muut varkautelaiset yhdistykset ovat työllistäneet projektin ja Pohjois-Savon
TE-keskuksen sekä Varkauden Työvoimatoimiston toimenpiteiden turvin useita satoja pitkäaikaistyöttömiä
henkilöitä omiin toimintoihinsa. Arvioni mukaan yli 70 seuraa ja yhdistystä Varkaudessa on toiminut tämän myötä
omissa toimissaan työnantajan roolissa.
Varkauteen on työpaikkoja räätälöity hyvin moninaisiin työtehtäviin. Ja näin näkemykseni mukaan tullaan myös
jatkossa toimimaan. Työllistämispäätöksiä tehdessä pitää tiedostaa se, että yhdistelmätuki mahdollistaa sen,
ettei työllistäminen maksa seuralle ensimmäisen vuoden aikana välttämättä montakaan euroa.
Varkauden Urheiluseurat ry:n Är-yyt työllistää projektin toimijoiden tämän hetken suunnitelmissa on olemassa
olevien tukipalveluiden ohessa lisäksi vielä tämän vuoden puolella eri yhteistyötahojen kanssa
oppisopimuskoulutustoiminnan käynnistäminen.
Tämän myötä tukityöllistämisen ohessa Varkauden seudun työttömille saataisiin myös uusi ammatti. Näköpiirissä
on, että ohjelmaan otettaisiin ainakin merkonomien ja liikunnanohjaajien 3 v. kestoiset koulutukset.
Alkumetrien suunnitelmissa on, että tämän myötä tähän toimintaan mukaan otettaisiin noin 15-20 henkilöä.
Työllistämis- ja oppisopimusasioista kiinnostuneet saavat tarvittavaa lisätietoa Varkauden Urheiluseurat ry:n
koordinoiman Är-yyt työllistää projektin toimihenkilöiltä sekä myös Varkauden Työvoimatoimistosta.
Seuratoimintoja vetäessä pitää kuitenkin muistaa, että jatkossakin seurat pysyvät virkeinä pääsääntöisesti
talkootyövetoiseen kansalaistoimintaan pohjautuen. Työllistämällä voidaan toki toimintoja tuntuvasti pönkittää.
Tämä edellyttää kuitenkin seurojen luottamustoimisilta henkilöiltä halua ja mahdollisuuksia suorittaa
tukityöllistettyjen töiden ohjaamista.
Käsikädessä kansalaistoiminta ja työllistäminen!
Varkauden Urheiluseurat ry
Hannu Kiminkinen |