
Rohkeasti kiinni
mahdollisuuteen
Jo lähes sata yhdistystä on
käyttänyt kahden vuoden aikana hyväkseen Varkauden Urheiluseurat ry:n Är-yyt
–työllistää projektia. Silti projektisihteeri Reijo Salli arvelee etteivät kaikki
yhdistykset, joilla olisi tarve työntekijän saamiseen yhdistyksensä
palvelukseen, ole olleet riittävän tietoisia tästä mahdollisuudesta. –Kyseessä
ei tarvitse olla millään tavalla urheiluun tai liikuntaan sidoksissa oleva
yhdistys, vaan myös muut yhdistykset voivat työllistää kauttamme työttömiä,
rohkaisee Salli yhdistyksiä tarttumaan tähän mahdollisuuteen. –Työtehtävät ovat
olleet mitä moninaisimmat ja työntekijät ovat olleet pääasiassa tyytyväisiä
tähän työllistämismahdollisuuteen. Olemme löytäneet tähän projektiin hyvä
ihmisiä. Mielestäni pitkäaikaistyöttömiä mollataan usein aivan suotta. Ihmiset
ovat olleet innokkaita ja hyvin motivoituneita, kiittelee Salli yhdistyksiltä
saamaansa palautetta.
Työllistämisprosessi alkaa yhdistyksen
hallituksen päätöksestä työllistää henkilö. Kun yhdistys toteaa, että
työntekijää tarvitaan, ottavat he yhteyttä Är-yyt –työllistää projektiin. Me
haemme joukosta neljä ehdokasta, jotka asiakasyhdistyksen valtuuttama henkilö
haastattelee ja tekee päätöksen valinnasta. Päätös on asiakasyhdistyksellä, me
vain etsimme heille parhaat henkilöt, joista valita, Salli selvittää.
–Me teemme hakemuksen työvoimatoimistoon ja KELA:lle, kun
kysymyksessä on tukikelpoinen henkilö. Työvoimatoimiston myönteisen päätöksen
jälkeen laadimme työsopimuksen, joka sisältää työntekemisen ehdot. Tämä on
yhdistyksen ja työn tekijän välinen sopimus. Tässä vaiheessa on tiedostettava,
että yhdistys on tämän jälkeen työnantajan asemassa. Laajasta tukiviidakosta
löytyy kullekin sopiva ratkaisu.
–Tuen määrä on tapauskohtainen, tuen määrä riippuu
työllistettävästä. Tarjolla on erilaisia ratkaisuja. Paras vaihtoehto on, että
työllistettävä on yhdistelmätukikelpoinen. Työmarkkinatukikelpoisen kohdalla
tukea tulee kuluista noin puolet, yhdistelmätuella sen saa kokonaan.
Yhdistelmätukikelpoinen hakija on siinä vaiheessa, kun hänelle on täyttynyt 500
päivää työnhakijana ja hän on ollut KELA:n päivärahalla.
Kun työsopimus on syntynyt,
pitää ennen työsuhteen alkamista olla tehty työntekijän työeläke-, henki- ja
tapaturmavakuutukset. Kuukauden päättymisen jälkeen tehdään tilitys
työvoimatoimistoa varten, joka maksaa korvauksen työnantajalle. –Yhdistys
maksaa palkan työntekijälle, sekä työeläke-, tapaturma- ja
henkilövakuutusmaksut. Ne kuuluvat työllistävän yhdistyksen velvollisuuksiin.
Tilitykseen liitetään kuitit maksetuista palkasta, veroista ja TEL-maksuista.
Tämän jälkeen työvoimaviranomainen ja KELA maksavat kulut takaisin
yhdistykselle.
–Yhteistyö työvoimatoimiston ja projektille rahoitusta myöntäneen
TE-keskuksen kanssa on ollut erittäin joustavaa. Varkauden työvoimatoimistossa
nähdään pääasiana se, että saadaan töitä ihmiselle, Salli kiittelee.
Kehittämisen paikan hän näkee siinä, että yhdistyksille voisi saada
pitempiaikaisia työpaikkoja. –Nyt täydellä tuella voi työskennellä vuoden,
jonka jälkeen yhdistelmätuen osuus putoaa pois. Usein on syntynyt työsuhde,
jonka aikana henkilö on omaksunut jonkun spesiaalialueen ja uuden henkilön
kouluttaminen tähän tehtävään on taas aloitettava alusta.
–Myös se, että työllistetylle voisi osoittaa jatkotyöpaikan olisi
toivottavaa. Näin on joskus käynyt, mutta saisi käydä useamminkin. Työllistetty
on pitänyt vuoden ajan yllä työvireyttä, jolloin on tullut osoitetuksi, että
hän haluaa työskennellä. Tuntuu pahalta, jos hän sen jälkeen putoaa tyhjän
päälle, näkee Salli tässä kehittämisen paikan. –Myös se, että yhdistyksellä on
töitä riittävästi eikä työllistetty joudu olemaan toimettomana, on tärkeää.
Vastaavasti, jos töitä on yli yhden henkilön tarpeen, voi tätä projektia
hyödyntää useammankin henkilön työllistämiseen.
–Koko tämän projektin
tarkoitus on se, että saamme ihmisille töitä ja vastaavasti yhdistysten kynnys
työllistää madaltuu. Ottakaa rohkeasti yhteytä meihin, niin pohditaan yhdessä
paras vaihtoehto yhdistyksen kannalta, Salli toivottaa.

