Etusivu
Arkisto
Haku
Järjestön esittelyä
Materiaalipankki
Yhteystietoja
Jäsenyhdistysten kotisivuja
Toimintaa
Är-yyt välittää
Huomionosoitukset
Junnupalsta
Kuvagalleria
Vanhojen kuvien galleria
Linkkeja
Palautelomake
SLU:n verkkolehdet
 






Hei!

Koulujen kerhotoiminnan tavoitteena on saada aikaan monipuolista, lasten ja nuorten kasvua tukevaa vapaa-ajantoimintaa. Samalla hyvin toteutettu kerhotoiminta ennalta ehkäisee nuorten syrjäytymistä. Asia on tärkeä, sillä tämän päivän valinnat vaikuttavat lastemme tulevaisuuteen.

Varkaudessa on tarkoitus järjestää lukukaudella 2009-2010 yksi kokonainen kerho-iltapäivä Varkauden jokaisella koululla. Lukukausi on jaettu seitsemään 4-6 viikon jaksoon ja kerhojen on tarkoitus kokoontua noin klo 14.00-17.00. Kerhot voivat käyttää koulujen tiloja ilmaiseksi. Tarkoituksena on, että jokaisella koululla toimisi tiettynä kerho-iltapäivänä useampi kerho yhtä aikaa ja oppilailla olisi mahdollisuus jäädä kerhoihin suoraan koulusta toteuttaen ns. kokonaisen koulupäivän ajatusta. Näin pyritään järjestämään harrastusmahdollisuudet myös niiden lasten ulottuville, joilla ei siihen muuten ole mahdollisuutta. Jokaisella koululla on kerho-yhdyshenkilö joka on paikalla kerho-iltapäivänä valvomassa toimintaa. Kerhoihin osallistuminen on oppilaille vapaaehtoista.

Kaikilla yhdistyksillä ja toimijoilla on nyt siten mahdollisuus osallistua ja esitellä kouluissa omaa lajiaan tai harrastustaan. Toimijoilla on mahdollisuus valita jaksoista yksi tai useampi omien resurssiensa mukaan sekä päättää viikoittaisten kokoontumisten määrä. Toimijat voivat myös valita itse millä koululla haluavat toimintaa järjestää. Varkaudessa on tällä hetkellä kahdeksan alakoulua ja kolme yläkoulua.

Kerhotoimintaan pyritään saamaan mukaan mahdollisimman paljon eri toimijoita, jotta kerhotarjonta olisi mahdollisimman monipuolista. Koulun kerhotoiminnan koordinaattorina toimii Susanna Tikkanen, joka antaa aiheesta lisätietoja puh. 0400-738 645 tai susanna.tikkanen@varkaus.fi.

Varkauden Urheiluseurat ry järjestää liikunnallisia Kimppa-kerhoja kolmella koululla (Könönpelto, Luttila, Repokangas) lukukaudella 2009-2010. Jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus ilmoittautua järjestämään kerhoa edellä mainittujen jaksojen mukaisesti. Varkauden Urheiluseurat ry maksaa yhdistyksille ohjauspalkkion järjestetyistä kerhoista.

****************************************
Varkauden Urheiluseurat ry
Hannu Kiminkinen, puheenjohtaja
Kauppakatu 19, 78200 Varkaus
puhelinvaihde 040 868 1111/ Kiminkinen
telefax 017 5526081
hannu.kiminkinen@co.inet.fi
hannu.kiminkinen@varkaudenurheiluseurat.fi
varkauden.urheiluseurat@co.inet.fi
www.varkaudenurheiluseurat.fi