Varkauden Urheiluseurat ry:n toiminnalle tunnustusta eurojen muodossa
Liikuntaa Käsi Kädessä hanke sai SLU:lta jatkorahoitusta

Suomen Liikunta ja Urheilu ry, SLU on myöntänyt Varkauden Urheiluseurat ry:n Liikuntaa Käsi Kädessä projektille hankerahoitusta myös vuodelle 2006. Kyseessä on monikulttuurisen liikunnan hankerahoituspäätös. Kaikkiaan SLU päätti 16.2. kokouksessaan myöntää kyseistä hankerahoitusta 16 hankkeelle yhteensä 40 000 euroa.

Rahoituspäätöksen tehneen SLU:n edustajien näkemysten mukaan Varkauden hankkeen todellisena vahvuutena on erittäin laajapohjainen toimintaverkosto. Rahoituksen myötä Varkauden Urheiluseurat ry pystyy yhteistyötahojensa kanssa jatkamaan v. 2005 mallikkaasti käynnistynyttä Liikuntaa Käsi Kädessä –nimeä kantavan liikuntahankkeen toimintaa.

Hankkeen tarkoituksena on edistää monikulttuurista liikuntatoimintaa Varkaudessa. Hankkeen kohderyhmänä ovat eri syistä Varkaudessa ja lähialueilla asuvat ulkomailta lähtöisin olevat henkilöt. Hankkeen tavoitteena on ennaltaehkäistä eri kulttuurien välisiä ristiriitoja.

Liikuntaa Käsi Kädessä hankkeen nimissä järjestetään maahanmuuttajille jäsenseurojen, kaupungin liikunta- ja myös nuorisopalveluiden kanssa liikunnallista vapaa-ajan toimintaa. Heille järjestetään vuoden aikana myös koulutustoimintaa. Ajatuksena on järjestö-, toimitsija- ja liikuntakoulutuksen toteuttaminen siten, että näissäkin tilaisuuksissa on mukana myös valtaväestöä. Varkauden kaupungin kanssa pyritään varkautelaisille maahanmuuttajille luomaan heitä liikuntaan innostava ”liikuntaseteli- systeemi”. Tässä tavoitteena on suorituskorttien turvin kannustaminen omatoimiseen liikuntaan.

Varkauden Urheiluseurat ry tarjoaa verkostonsa kanssa toimintaa kaiken ikäisille, molemmille sukupuolille ja myös perheille. Tavoitteena on se, että liikunnasta kiinnostuneet maahanmuuttajat löytävät itselleen harrastuksen ja mahdollisesti myös ”oman urheiluseuran”. Ja näin he sulautuvat paremmin suomalaiseen yhteiskuntaan. Hankkeen ohjausryhmään on tulossa useita maahanmuuttajien edustajia.

 

Hannu Kiminkinen

Kuvat: Mohamed Hamed

Kuvassa osa Vattuvuoren 2005 maaliskuun talvitapahtumaan osallistuneista ulkomaalaisista

2005 Liikuntaa Käsi Kädessä toiminnan riemua: kala tuli onkimalla "kovasta vedestä"