Tuskin yksikään niistä varkautelaisten seurojen
edustajista, jotka syksyllä 1990 kokoontuivat neuvottelemaan Asuntomessujen pysäköinninvalvonnan ja messualueen
vartioinnin järjestämisestä seurojen yhteisenä ponnistuksena, osasi missään takaraivon lohkossa edes aavistaa,
miten mainiolle tielle ollaan lähdössä. Yhteinen kesä tutustutti ihmiset toisiinsa ja sai aikaan luottamuksen
viriämisen. Messukesän mentyä yhteistyö sai jatkoa sopivin muodoin kiinteytyen sitten lopulta yhteiseksi
yhdistykseksi siinä vaiheessa, kun haasteet kasvoivat epävirallisen toimintamuodon ohi.
Yhdistyksen hallituksen on täytynyt muodostua kaikkina vuosina hyvin laaja-alaisesti ajattelevista
seurajohtajista. Ilman tällaista perusvirettä ei olisi ollut mahdollista löytää yhdistykselle toimintatapaa, mikä
ei tallaa yhdenkään jäsenseuran varpaille, vaan löytää oman "markkinarakonsa" niitä kaikkia eri tavoin
palvelevasta yhteistyöstä. Kun yksi polku on kuljettu loppuun, on aina osattu vetää oikeasta narusta uuden pohjan
löytämiseksi. Monia avauksia on osattu tehdä juuri ainoalla oikealla tavalla.
Kun seuratyön jälkeen olen siirtynyt yhteistyöpöydän toiselle puolelle, voin sanoa, että kaupungin
liikuntatoimen kannalta Varkauden Urheiluseurat ry on mitä mainioin yhteistyökumppani. Kaikkien seurojen
toimintaolosuhteisiin ja muihin etuihin liittyvät keskustelut voidaan käydä hyvin keskitetysti ja kaikki seurat
pääsevät oman yhdistyksen kautta vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
Keskusteluissa on esillä ollut mm. tulevien vuosien investointiohjelmat, seura-avustusten jakoperusteet,
huippuseurojen ja -yksilöiden kanssa solmittavan markkinointiyhteistyön pelisäännöt ja perusteet, kaupungin
stipendien jakoon liittyvät kysymykset sekä urheilua ja liikuntaa palvelevien yhteiskunnan laitoksien
päivittäiset toiminnat, joissa yhteistyöelimen painoarvo on selkeästi suurempi kuin yksittäisten seurojen
kannanotot.
Erityisesti haluan nostaa kuitenkin esille yhdistyksen mainion panoksen vaikeimmassa Varkautta kalvavassa
ongelmassa, työttömyydessä. Urheiluseurat ry oli jo usean vuoden ajan hoitanut kesäaikana koululaisten ja
opiskelijoiden työllistämistä liikunnan parissa. Kun vapaa-aikatoimi v.1996 aloitti nuorten työllistämiseen
keskittyneen LETE-projektin, se tapahtui tiukassa yhteistyössä yhdistyksen kanssa. Ja kun vuosi sitten kaupungin
omat työllistämismahdollisuudet heikkenivät valtion niukenneiden resurssien myötä ja vastaavasti ns. "Kolmas
sektori" nousi keskeiseksi mahdollisuudeksi pitkäaikaistyöttömien kohdalla, yhdistys oli heti alusta alkaen
voimakkaasti viemässä ideaa urheiluseurakenttään. Ja kun sitten työllistämistoiminnan jatkuminen koko
yhdistyskentässä, siis urheiluseurojen ulkopuolellakin, oli vuoden lopussa uhan alla, Urheiluseurat ry alkoi
"hyvää vapaapalokuntaperinnettä" kunnioittaen kantaa vastuuta koko projektista. Tulokset ovat jo
lyhyessä ajassa osoittautuneet merkittäviksi.
Kun olen eri yhteyksissä tavannut kollegojani eri puolilta maata, olen ihan "vilipittömin uatoksin"
suositellut vastaavaa toimintaa ainakin Varkauden kokoisille paikkakunnille. Kun elämme
vientiteollisuuspaikkakunnalla, on aivan sopivaa, että myös Varkauden Urheiluseurat ry:n omaksumasta
toimintamallista tulee vientitavaraa. On jo ollut kysyntääkin eikä maksa paljon, Varkaudesta kun olemme !
Juha Koivula
Vapaa-aikatoimenjohtaja |