Viides Navitas Maraton starttaa jälleen Varkaudessa lauantaina 9.6.2007. Tapahtuma on kaiken
ikäisille suunnattu kuntoilu- ja kilpailutapahtuma ja vuosi toisensa perään ovat junnujen sarjat kasvattaneet
suosiotaan. Tapahtuma on herättänyt myönteisellä hengellään myös yleisön mielenkiinnon ja tapahtumia Navitaksen
alueella sekä reitin varrella on seurannut satoja innokkaita kannustajia.
Nyt on urheiluseuroilla oivallinen tilaisuus tehdä tunnetuksi eri liikuntaharrastus-lajejaan. Tapahtumassa on
lähes 300 liikunnasta innostunutta nuorta - heille uudet virikkeet ja uudet harrastukset tuovat oman lisänsä
liikunnan riemuun. Navitas Maraton –tapahtuma tarjoaa urheiluseuroille mahdollisuuden tulla Navitas-talon
piha-alueelle, jossa järjestämme urheiluseuroille maksuttoman paikan (ei pöytiä eikä rakenteita) esitellä
toimintaansa tai antaa mahdollisia näytöksiä harrastettavasta lajista.
Navitas Maraton –tapahtumaan kuuluu olennaisesti myös Tyky-seminaari, johon luennoitsijaksi tänä vuonna on
lupautunut hiihtäjälegendamme, kansanedustaja Juha Mieto. Seminaari on kaikille avoin ja maksuton ja kaikki ovat
tervetulleita kuuntelemaan Juha Miedon luentoa aiheesta ”Ittesä likkohon laittaminen”.
Ja koska vietämme Navitas Maraton –tapahtuman 5-vuotisjuhlavuotta, tarjoamme kaikille Warkaus-salissa ilmaiset
pullakahvit luennon väliajalla.
Toivotamme kaikki urheiluseurat lämpimästi tervetulleiksi mukaan koko kaupungin yhteiseen liikuntatapahtumaan.
Kannustetaan yhdessä nuoremme liikkumaan ja voimaan hyvin!
Navitas Maraton - tapahtumaan voitte tutustua lähemmin nettisivuillamme
www.navitasmaraton.com.
Lisätietoja ja yhteydenotot:
Maarit Ristikangas puh. 0400-713 308 tai
Mirjam Ihalainen puh. 040-736 3001
navitas@navitasmaraton.com
Tervetuloa mukaan liikunnan riemuun!
Varkaus Navitas Maraton ry |