Liikunnan ja Urheilun Maailma Numero 17/2009
Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) julkaisema liikuntapolitiikan ja -kulttuurin sähköinen erikoislehti

Lehden etusivulle >>


PÄÄKIRJOITUS
”Budjetin puitteissa”


LIIKUNTAPOLITIIKKA
Vallankahvassa opetusministeri Henna Virkkunen: Mielen ja kehon vire oppimisen perusta
Urheilu sai virallisen aseman Euroopan unionissa
Koululiikuntafoorumi LUMissa
Nuorten osallisuutta ja kulttuurien vuoropuhelua Strasbourgissa
Veikkauksen edunsaajat kokoontuvat säännöllisesti


JÄSENJÄRJESTÖILLE
Äänekästä vähemmistöä
Kansainvälinen urheilutapahtumatoimisto SLU:n jäsenjärjestöjen tukena
Nuorten Olympiakisat - uuden yhteisön synty?
Pekkala: Myönteisten hankkeiden vuosi erikoisessa toimintaympäristössä
Urheilun ekotoimistoksi: lahjapakettiin liikuntaa!
Seura- ja järjestöturvaa vastuuvakuuttamisella


URHEILUSEUROILLE
Karhulan Katajaiset: Ekomerkki edellyttää toimintaa
Pohjola-palkinto Hyvälle Seuralle jaetaan Suomen Urheilugaalassa
SK Vuoksi: Malliesimerkki kahden seuran onnistuneesta yhdistämisestä
Swimming Jyväskylä: Reilu Peli näkyy toiminnassa
Jokipata: Pieni seura haluaa kehittyä ja huolehtii jäsenistään
Esikuvia, läpimurtoja, sykähdyttäviä hetkiä, urheilukulttuuritekoja – urheilun juhlaa!
Sporttisaitin käyttäjille uusi varainhankintakeino


TUTKITTUA
Liikuntalääketieteen päiviltä hyvää tietoa nuorten urheilusta
Väitös: Työyhteisön korkea sosiaalinen pääoma edistää terveyttä


MEDIAUUTISET
Lumilyhty-arpajaisten voittonumeroiden julkistaminen alkoi Nelosen kanavilla


JÄRJESTÖT TOIMIVAT
Mitä tehtäis? –kisasta potkua yläkoululaisten liikkumiseen
Sukeltajat talkoissa Tansaniassa


NIMITYKSIÄ JA TUNNUSTUKSIA
Timo Laitinen jatkaa SLU:n puheenjohtajana
Vuoden seurajohtaja 2009 on Valkeakosken Hakan puheenjohtaja Eeva Niskavaara
SLU:n Avainvalintatunnus 2009 Tampereen kaupungille
SLU:n ympäristöpalkinto Pirkan Kierrokselle
Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea kaudella 2010–2011
Tapio Mäki jatkaa Judoliiton puheenjohtajana
Pia Kemppainen-Kajola SVU:n uudeksi puheenjohtajaksi
Tiitinen jatkaa ADT:n hallituksen puheenjohtajana
Kaisa Myllylästä Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) puheenjohtaja
Jorma Huttunen jatkaa Pokalin puheenjohtajana
Pasi Sarkkinen jatkaa Suomen Valmentajat ry:n puheenjohtajana


TYÖPAIKAT JA KOULUTUS
Suomen Latu hakee ulkoilukeskuspäällikköä
SLU hakee järjestötoiminnan asiantuntijaa
Pokalilla töitä tarjolla uuteen Työyhteisöliikunnan kehittämishankkeeseen


TAPAHTUMAT
V Kolmas sektori työllistäjänä –seminaari 7.12.2009
EU-aamukahvit 15.12.2009
Jouluinen musiikkihetki urheiluväelle 17.12.2009
Suomen Urheilugaala 11.1.2010
Suomen elinvoiman lähteet ja urheilu 2020 -seminaari 11.1.2010
Urheilun mediakentän selvitys julkistetaan 26.1.2010
VOK-messut 23.3.2010 SLU-talolla Helsingissä
Koululiikunnan mahdollisuudet lajiliittojen kannalta 24.3.2010


MUUT ILMOITUKSET
Anna liikunnan lahja!
Hae seuratoiminnan kehittämistukea lasten ja nuorten tai aikuisliikuntaan
Liikunnan ja Urheilun Maailma jää joulutauolle!


SILMÄNLUMETTA
Minä – Me?