Pohjolapäivät 2006 järjestetään Ruotsissa,
ystävyyskaupungissamme Sandvikenissä 15.-18.6.2006.
Myös meiltä Varkaudesta on kutsuttu nuorisoa mukaan. Päivien teema on IT ja demokratiakysymykset. Kohderyhmänä on 15-19-vuotiaat nuoret jotka kokevat päivien teeman itselleen läheiseksi.Ohjelma tulee pitämään sisällään keskusteluja/seminaareja ja työpajoja aiheesta, mutta mukaan mahtuu myös kulttuuria ja liikuntaa, nuorten ehdoilla.
Alustavasti varkauden osallistuminen on ajateltu rakennettavan seuraavasti:
Yhteystahona varkaudessa toimii paikallinen Pohjola-Norden ry.
Varkaudesta pyritään kokoamaan täysi bussillinen väkeä mukaan. Luonnollisesti kyydissä on kaupungin virallinen delegaatio, mutta muutoin toivoisimme bussin täyttyvän nimenomaan kohderyhmään kuuluvilla nuorilla. Lähtijöinä voivat olla mm. kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntajärjestöissä toimivat nuoret, nuorten vaikuttajaryhmät, avoimet toimintaryhmät, oppilaskunnat ym. Erityisesti toivomme varkauden nuorisovaltuuston osallistumista.
Päivien virallinen kieli on englanti.Käytännössä varkauden retkikunnan matka alkaa keskiviikkona 14.6. ja paluu tapahtuu maanataina 19.6.2006.
Matkustamme bussilla Helsinkiin, sieltä lautalla Tukholmaan ja bussilla edelleen Sandvikeniin.Kustannuksista:
Alustavan suunnitelman mukaan bussikuljetuksesta ja sen kustannuksista vastaa Varkauden kaupunki. Paikanpäällä Sandvikenissä osanottajille on tarjolla koulu/lattiamajoitus, ohjelma ja ruokailut. Osanottajien kustannettavaksi jäisi näinollen lauttamatka ja matkojen aikaiset ruokailut. Luonnollisesti pyrimme hyödyntämään ryhmäalennuksia. Yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.Rekisteröityneet yhdistykset voivat hakea hallintokeskuksen kansainvälisen toiminnan avustusta tapahtumaan osallistumiseksi. Avustus tulee hakuun tammikuun 2006 puolivälissä.
Toivoisimmekin, että tässä vaiheessa tiedottaisitte osallistumismahdollisuudesta nuorille ja nuorten kanssa toimiville mahdollisimman laajalti. Varkauden valmisteluja ja käytännön toteutusta miettivä työryhmä aloittaa työnsä tammikuun alkuviikoilla. Mikäli teillä on jo tässä vaiheessa viestiä valmistelevalle ryhmälle, pyytäsin ottamaan yhteyttä Yrjö Kainulaiseen, p. 579 4215 tai allekirjoittaneeseen.
Maarit Tenhunen
Vs. nuorisopalvelujen esimies
p. 017-579 4445